Maarian elämä äidin kanssa on välillä tikkuista, kun äiti on aina väsynyt ja rahasta on pulaa. Maaria kaipaisikin itselleen kovasti uutta isää. Koulujen päättymiseen ja kesän alkamiseen liittyy läheisesti ruotsalaista alkuperää oleva, satoja vuosia vanha virsi Jo joutui armas aika.

Inhimillinen tekijä pohti marraskuussa kolmen teologin kanssa, onko homoseksuaalisuus edelleen synti, vaikka se ei ole enää rikos eikä sairaus. A-studion esittämissä videonauhoissa kuntoutetaan huonokuntoista Hymy-lehden kustantajaa Urpo Lahtista vähän ennen hänen kuolemaansa. Näinä aikoina suuri osa Lahtisen omaisuutta siirrettiin hänen vaimolleen.

Eduskunnan entinen puhemies ja pitkäaikainen pääministeri Paavo Lipponen ottaa Punaisen langan haastattelussa kantaa moneen suuntaan ja tapansa mukaan paikoin myös ärhäkkäästi. Avaruustutkija Sini Merikallio ei epäröisi astua Marsiin suuntaavan aluksen kyytiin. Muutaman kymmenen vuoden kuluttua hänen haaveensa saattaa toteutua.

Yle Tunnuksen käyttöehdot ovat muuttuneet Hyväksyn käyttöehdot Hyväksyn myöhemmin. Uusimmat sisällöt - Elämä. Voimatkat Ruotsiin Tyypillinen suomalainen ostoskassi luvulla ruotsalaisesta elintarvikekaupasta oli kasa voita, sokeria ja mariekeksejä. Kymmenellä pennillä siirappia Vappu on unohtelevainen pikkutyttö. Summeri Uunisaaressa Nuorten suosikkisarja Summeri aloitti kesän lähetykset Helsingin Uunisaaresta. Mark Levengood Mark Levengood on ruotsinsuomalainen toimittaja, jota on tituleerattu Ruotsin tunnetuimmaksi suomalaiseksi ja suomenruotsalaiseksi.

Cristal Snow Summerin kesässä Tanssipop-artisti Cristal Snow kertoo unelmistaan ja muutamista tärkeistä valinnoistaan. Naimisiin — suomalaisia häätapoja Palkitussa dokumentissa seurataan kaksia suomalaisia häitä. Maailmanloppu tulee — oletko valmis?

Äiti menee naimisiin Maarian elämä äidin kanssa on välillä tikkuista, kun äiti on aina väsynyt ja rahasta on pulaa. Suvivirsi Satoja vuosia vanha virsi. Homous - synti vai siunaus? Urpo Lahtisen viimeiset vaiheet A-studion esittämissä videonauhoissa kuntoutetaan huonokuntoista Hymy-lehden kustantajaa Urpo Lahtista vähän ennen hänen kuolemaansa.

Minkälainen vaikutus päätöksellä on Suomen maatalouteen ja miten luomuviljelijät suhtautuvat asiaan? Keskustelemassa Maa- ja metsätalousministeriön kaupallinen neuvos Leena Mannonen sekä Luomuliiton toiminnanjohtaja Elisa Niemi.

Perjantaina tuli ensi-iltaan miesten uusi komedia lainavaimo, jossa vaihtui kieli ja roolit. Puhetta myös futsalista ja sen isoveljestä, jalkapallosta. Suorassa lähetyksessä haastateltavina näyttelijä Essi Hellén, journalistiikan vierailijaprofessori, toimittaja Rauli Virtanen sekä Egotripin kitaristi, pikakirjoituksen maailmanmestari Niklas Varisto.

Mika Ollila ryhtyi keräilemään NMT-kännyköitä luvun lopulla, kun olimme siirtymässä kokonaan gsm-aikaan. Louisa pyrkii koulun rehtoriksi, mutta johtokunnan haastattelu on jännä paikka. Etenkin, kun siinä istuu muuan äkkiväärä lääkäri. Sukeutuuko Bertistä tosiaankin oiva bisnesmies? Pelaamisesta apu aivovammapotilaiden kuntoutukseen?

Kiusaaminen jättää syvät arvet. Treblinkan tuhoamisleirillä natsit surmasivat Puolan juutalaista vuonna Millaista elämä Treblinkassa oli kahden leiriltä paenneen kertomana ja kuinka he myöhemmin jatkoivat taisteluaan natseja vastaan?

Suurin osa Suomen asuntomurroista on ollut ulkomaisten rikollisryhmien tekemiä. MOT seurasi murtovarkaiden jälkiä heidän kotipesäänsä. Hoivakoti kuntoon - sarjan päätösjakso. Mikä muuttui Tervaskannossa syksyn aikana? Nuoret miehet maalaavat poliittisia viestejään korkealle talojen ulkoseiniin São Paulossa.

Yllättäen nämä pixadorit kutsutaan taidebiennaaliin Berliiniin ja ystävyys joutuu koetukselle. Amir Arsames Escandari 1 h 29 min. Kolme aikaa, kolme unelmaa. Kolme naista samasta suvusta, kolme syksyä itäsuomalaisessa maatalossa, saman tähtitaivaan alla. Aloitamme juontaja Juhani Seppäsen seurassa matkan Suomen venäläisyyteen puhumalla venäläisyyden kiivaasta vastustuksesta. Kuuluuko "ryssäviha" tämän päivän Suomeen vai onko se historiaan hautautunut tietyn ajan tuote?

Nyhetsfönstret 1 h 45 min. Nyhetsfönster 2 h 50 min. Fungitalon väki päättää antaa Annalle syntymäpäivälahjaksi apteekkirobotin. Mari ja Senja leikkivät R-kirjaimella.

Animaatio pienen pingviinin seikkailuista. Kaapon ja Laten laboratoriossa ihmetellään outoja ilmiöitä, tehdään kokeita ja tutkitaan arvoituksellisia asioita. Siina ja Nalle esittävät kappaleen Pikkunalle nukkuu. Jangolta lähtee ääni, ja sirkuslaiset yrittävät etsiä hänen tilalleen uutta laulajaa. Pylli mököttää, ja Jepulla on tylsää. Saako Jöns Jupelin löytämä kännykkä siilin puhumaan?

Neponen ihmettelee, tietääkö sanomalehti tosiaan kaiken, mitä maailmassa tapahtuu? Lehtimäessä on tuulinen päivä.

Olivia ja Urpo päättävät tehdä leijat itse. He kutsuvat ystävänsä mukaan leijajuhliin, mutta täytyykö juhlat peruuttaa, kun tuuli laantuu? Aluksi Kaapo päihittää helteen ja on autokorjaamolla. Lopuksi Kaapo löytää koiran ja tapaa joulupukin. Oktonautit ja eksynyt meritähti: Oktonautit törmäävät rannalla eksyneeseen pieneen meritähteen. Oktonautit auttavat maitovalaita, jotka ovat jääneet ansaan jään alle.

Humoristinen animaatio kanalan arjesta. Perhe toipuu vielä tulipalosta, joten Amy ja Ty pitävät matalaa profiilia. Jack ei ehkä kelpaa Georgien sijaisvanhemmaksi.

Pystyykö Phoenix vielä luottamaan Georgieen? Solvej-tamma pääsee töihin, kun Frank ryhtyy kylvämään ohraa. Uuteen riukuaitaan tehdään portti, ja Frank ryhtyy kokeilemaan hirssin viljelyä taimitarhassaan. Tyynellä valtamerellä Zay Harding seilaa Tongan kautta ihmissyöjäsaarille, Fijille. Tutustuttuaan Norfolkinsaaren vankien menneisyyteen hän patikoi Uudessa-Kaledoniassa.

Matka päättyy Noumean kulttuurikeskukseen. Adam ja David vuokraavat tänään troolarin Hanstholmista ja pääsevät ensimmäistä kertaa elämässään kokemaan, millaista ammattikalastajan työ todella on. Kristiinan vapaa-aika kuluu antiikkiliikkeitä kiertäen. Nyt Kristiina ei saa enää velkojaan maksetuksi. Asiantuntijat rientävät Kristiinana avuksi.

Riitan ja Timon toteutunut unelma omasta hevostilasta on luisumassa käsistä. Veloista on vaikeaa enää selviytyä. Nyt tarvitaan asiantuntijoiden apua! Huumekauppaa harjoittavan jengin johtoportaan jäsen yritetään surmata kahvilaan. Entinen rikosteknikko ja aseasiantuntija Lars Hebsgaard ryhtyy keräämään todisteita rikospaikalta.

Omituinen sekoitus estradiviihdettä, gameshowta ja sketsiviihdettä. Studioyleisöllä on mahdollisuus voittaa rahaa, kunhan pokka pitää. Hämmentävä jalokiviryöstö pakottaa Repomiehen turvautumaan ulkopuoliseen apuun.

Profiloija Juhana Alakärsän sovinismi ja homoseksuaalisuus koettelevat Pasilan poliisien suvaitsevaisuutta. Kimmo ja kumppanit tutustuvat Johniin, kun Nissinen vie koko porukan risteilylle. Jussi Vatanen, Malla Malmivaara. Hevosen selästä pudonnut Elina ei ymmärrä tilansa vakavuutta. Vilma loukkaantuu Kristalle, kun tämä ei vaikeassa päätöksessään tukeutunut häneen. Otso haluaa korvata Lissulle laulutuntinsa, tavalla tai toisella.

Elinan tila on vakavampi kuin kukaan osasi arvatakaan. Tero haastaa Sakun vielä kerran. Roni tekee naamioituneena rohkean tempauksen. Haavistoon tulee yllätysvieraita Espanjasta.

Lissu kohtaa mysteerimiehen uudelleen.

..

: Hymy lehti homoseksuaaliseen alastonkuvat yle tv1 aamu tv

Hymy lehti homoseksuaaliseen alastonkuvat yle tv1 aamu tv Transu treffit homoseksuaaliseen sexy thai
Anaali sex kokkola gay avoin yli Kinnunen alleviivasi yleensä humanististen tieteiden ja erityisesti filosofian ratkaisevuutta. Sivulta löytyy jo yli 70 kirjoitusta. Arvattavasti Deweyn oman käsityksen mukaan arvostelemisen asiana on paremminkin kuvastaa ja edistää kokemusta, olla yksi kokemus taiteen jatkuvassa syntymisessä, taiteen, joka on kokemusta ja jonka teokset, sekä tekijöilleen että havaitsijoilleen, ovat yksittäisiä, erityisiä, täyteläisiä kokemuksia. Olen tieteiskirjailija, ja minulla on lukuisia ystäviä, tuttavia ja kontakteja laajassa kirjallisessa yhteisössä, ja olenkin kyennyt laajentamaan Foorumin toiminta-aluetta virallisiin ja epävirallisiin kirjallisen elämän instituutioihin, jotka ulottuvat Edinburghin kirjallisuusjuhlista ja paikallisista yliopistolaitoksista fanien julkaisuihin ja tapaamisiin kahviloissa ja pubeissa. Millaista elämä Treblinkassa oli kahden leiriltä paenneen kertomana ja kuinka he myöhemmin jatkoivat taisteluaan natseja vastaan? Tissi kalu suomi homo 24 seksi muuttui Tervaskannossa syksyn aikana? Deweylle kokemus tarkoitti elävien olentojen luonnollista ja kehittyvää kanssakäymistä omissa olopiireissään.
Hieronta kannelmäki homoseksuaaliseen deitti viro 886
KATSASTUSASEMA IISALMI SUOMALAISIA HOMOSEKSUAALISEEN PORNOTÄHTIÄ 829

ALASTONKUVAT HOMOSEKSUAALISEEN BI SEKSIÄ

Sexshop hegreart gay

Huomiota herättävällä ja paljon puhuvalla sanavalinnallaan hän yhtä kaikki ikään kuin epäsuorasti myönsi salaavansa ja valehtelevansa. Deweylle kokemus tarkoitti elävien olentojen luonnollista ja kehittyvää kanssakäymistä omissa olopiireissään. Kaikki nämä rantavaltiot pyrkivät nousemaan tilastossa, ja alueellisen herruuden kaikki muodot kiinnostavat. Hän vain tulee kuvanneeksi yhden prekäärin suhteellisen vapauden vyöhykkeen syntymistä tietyin osin höllentyneen voimahallinnon suojiin. Toiseksi he kiirehtivät sanomaan, että tuo pienessä piirissä hellityn oman, lähimmän, ominaisimmin rakastaminen oli koitumassa, nyt kun se sai kausittaisen yhdessä tekemisen muodon, yleiseksi hyödyksi, yhteishyväksi ja julkiseksi riemuksi. Verrin lehteä ei tarvitse muistaa Verrin itsensä vuoksi. Tässä ei ole mielestäni mitään dramaattista, vaan tämä on päivänselvä asia.

Yle Tunnuksen käyttöehdot ovat muuttuneet Hyväksyn käyttöehdot Hyväksyn myöhemmin. Jenni juhlii islamilaista Ramadanin päättymistä Al Bayatyn perheen kanssa. Yksinhuoltajaäiti Afrahin kanssa he miettivät islamiin liittyviä ennakkoluuloja. Millaista on kun vastuu lapsista on yksillä hartioilla? Ensimmäiset tipattomat viikot ovat takana. Pekka Myllykosken katkaisuhoito päättyy, ja muutosvalmentaja Jussi Kinnunen haluaa estää uuden juomaputken. Jaakko Selin on Meksikossa, Talakset edustavat palkintogaalassa.

Martin on aina töpännyt ihmissuhteissa eikä tuorein tapaus ole mitään uutta. Vastaanottovirkailija jättää hänet pulaan, ja erään potilaan vamma herättää kummastusta. Historioitsija Christopher O'Regan kertoo Ruotsin tuhatvuotisen kuningaskunnan vaiheista ja käännekohdista, jotka muuttivat koko kansakunnan elämää. Anna-Liisa Valtavaara, kirjailija ja teologi. Laatokalla sijaitseva Mantsinsaari kuului ennen toista maailmansotaa Suomelle.

Nykyään saarella asuu kaksi vanhaa miestä: Tshernobylin ydinvoimala räjähti Onnettomuusviikon mallioppilaiden kuvat luokkahuoneen seinällä katsovat vierailijaa kuin kysyen: Nuori tyttö ryöstelee roistomaisen poikaystävänsä kanssa pankkeja.

Kun tyttö loukkaantuu aseellisessa ryöstössä, poikaystävä kidnappaa Helenin. Suomi, , ' O: Paavo Rintalan romaaniin perustuva elokuva oululaisten poikien elämästä jatkosodan aikana. Syksyn tunnelmia ennen sotaa. Juontajina Sanna Ukkola ja Mikko Haapanen. Minkälainen vaikutus päätöksellä on Suomen maatalouteen ja miten luomuviljelijät suhtautuvat asiaan?

Keskustelemassa Maa- ja metsätalousministeriön kaupallinen neuvos Leena Mannonen sekä Luomuliiton toiminnanjohtaja Elisa Niemi. Perjantaina tuli ensi-iltaan miesten uusi komedia lainavaimo, jossa vaihtui kieli ja roolit. Puhetta myös futsalista ja sen isoveljestä, jalkapallosta. Suorassa lähetyksessä haastateltavina näyttelijä Essi Hellén, journalistiikan vierailijaprofessori, toimittaja Rauli Virtanen sekä Egotripin kitaristi, pikakirjoituksen maailmanmestari Niklas Varisto.

Mika Ollila ryhtyi keräilemään NMT-kännyköitä luvun lopulla, kun olimme siirtymässä kokonaan gsm-aikaan. Louisa pyrkii koulun rehtoriksi, mutta johtokunnan haastattelu on jännä paikka.

Etenkin, kun siinä istuu muuan äkkiväärä lääkäri. Sukeutuuko Bertistä tosiaankin oiva bisnesmies? Pelaamisesta apu aivovammapotilaiden kuntoutukseen? Kiusaaminen jättää syvät arvet. Treblinkan tuhoamisleirillä natsit surmasivat Puolan juutalaista vuonna Millaista elämä Treblinkassa oli kahden leiriltä paenneen kertomana ja kuinka he myöhemmin jatkoivat taisteluaan natseja vastaan?

Suurin osa Suomen asuntomurroista on ollut ulkomaisten rikollisryhmien tekemiä. MOT seurasi murtovarkaiden jälkiä heidän kotipesäänsä. Hoivakoti kuntoon - sarjan päätösjakso. Mikä muuttui Tervaskannossa syksyn aikana? Nuoret miehet maalaavat poliittisia viestejään korkealle talojen ulkoseiniin São Paulossa. Yllättäen nämä pixadorit kutsutaan taidebiennaaliin Berliiniin ja ystävyys joutuu koetukselle.

Amir Arsames Escandari 1 h 29 min. Kolme aikaa, kolme unelmaa. Kolme naista samasta suvusta, kolme syksyä itäsuomalaisessa maatalossa, saman tähtitaivaan alla.

Aloitamme juontaja Juhani Seppäsen seurassa matkan Suomen venäläisyyteen puhumalla venäläisyyden kiivaasta vastustuksesta. Kuuluuko "ryssäviha" tämän päivän Suomeen vai onko se historiaan hautautunut tietyn ajan tuote? Nyhetsfönstret 1 h 45 min. Nyhetsfönster 2 h 50 min. Fungitalon väki päättää antaa Annalle syntymäpäivälahjaksi apteekkirobotin.

Mari ja Senja leikkivät R-kirjaimella. Animaatio pienen pingviinin seikkailuista. Kaapon ja Laten laboratoriossa ihmetellään outoja ilmiöitä, tehdään kokeita ja tutkitaan arvoituksellisia asioita.

Siina ja Nalle esittävät kappaleen Pikkunalle nukkuu. Jangolta lähtee ääni, ja sirkuslaiset yrittävät etsiä hänen tilalleen uutta laulajaa. Pylli mököttää, ja Jepulla on tylsää. Saako Jöns Jupelin löytämä kännykkä siilin puhumaan? Neponen ihmettelee, tietääkö sanomalehti tosiaan kaiken, mitä maailmassa tapahtuu? Lehtimäessä on tuulinen päivä. Olivia ja Urpo päättävät tehdä leijat itse. He kutsuvat ystävänsä mukaan leijajuhliin, mutta täytyykö juhlat peruuttaa, kun tuuli laantuu?

Aluksi Kaapo päihittää helteen ja on autokorjaamolla. Lopuksi Kaapo löytää koiran ja tapaa joulupukin. Oktonautit ja eksynyt meritähti: Oktonautit törmäävät rannalla eksyneeseen pieneen meritähteen. Oktonautit auttavat maitovalaita, jotka ovat jääneet ansaan jään alle. Humoristinen animaatio kanalan arjesta. Perhe toipuu vielä tulipalosta, joten Amy ja Ty pitävät matalaa profiilia. Jack ei ehkä kelpaa Georgien sijaisvanhemmaksi. Pystyykö Phoenix vielä luottamaan Georgieen? Solvej-tamma pääsee töihin, kun Frank ryhtyy kylvämään ohraa.

Uuteen riukuaitaan tehdään portti, ja Frank ryhtyy kokeilemaan hirssin viljelyä taimitarhassaan. Tyynellä valtamerellä Zay Harding seilaa Tongan kautta ihmissyöjäsaarille, Fijille. Tutustuttuaan Norfolkinsaaren vankien menneisyyteen hän patikoi Uudessa-Kaledoniassa.

Matka päättyy Noumean kulttuurikeskukseen. Adam ja David vuokraavat tänään troolarin Hanstholmista ja pääsevät ensimmäistä kertaa elämässään kokemaan, millaista ammattikalastajan työ todella on. Hymyillään ja otetaan rennosti, sen mukaan kuin kullakin on siihen varaa, eivätkä katkera kritiikki tai kimurantit ihmisoikeudet sitä häiritse.

Vanhasen vastuunpainama konnuus voi monissa silmissä olla sittenkin siedettävämpää kuin vaikkapa kokoomusministereissä ehkä puhtaimmillaan näkyvä kepeä uuspelurius. Toiselta puolen erehtyväiseen yksilöllisyyteen puettu oman edun esittäminen yleisenä etuna saattaa maistua raikkaalta monen vuoden järjestelmänjäykän pompöösin pönötyksen jälkeen.

Tämän murroksen keskellä eletään: Samaan aikaan kukaties puolet kansalaisista pitää, ainakin mahatuntemuksen tasolla, luontevaa esiintymistä mediassa oitis vilpillisyyden, noin puolet samaa asiaa vilpittömyyden merkkinä. Oli miten oli, heppoinen yksilöllisyys myy jo paljon paremmin kuin kaaderijämäköinti. Sosiaalidemokraatit ja keskustalaiset häviävät jähmeän kollektiivinsa vankeina joka päivä lisää vihreitten ja kokoomuslaisten marssittaessa esiin yhä uusia luonnikkaan löysäranteisia ja löyhäsuisia mukavikkoja, jotka kelluvat vapaasti ohjelmavirrassa ja järjestelevät viileästi edut kotiin kaikille luvun voittajille.

Joskus Vanhanen varmaankin vielä tosissaan tavoitteli paikkaa historiallisessa suurten mittojen huippujohtajistossa. Hän peri paikan puuhastelijatason huiputtajistossa. Onhan prosessi helpotus vuosien pimittämisen ja vedättämisen jälkeen. Kyllä siinä pyrkii iso hymy päälle, vaikka jalka on paketissa ja pää vadilla. Aivan kuin Vanhanen olisi sanonut toimittajille ja kaikille vastustajilleen: Minä olen joka päivä teidän nähtenne opettanut temppelissä, ettekä te ole ottaneet minua kiinni.

Mutta kirjoitusten oli käytävä toteen. Nyt vallitsevat jo uudet, vielä vähän läpinäkymättömämmät. Paramount Pictures, Hollywood Yhdysvaltalainen filosofi John Dewey katsoi, että kaikki taide on kokemusta.

Mitä muotoja taiteelliset teokset tai tuotokset saavatkaan, ne ovat pohjimmiltaan kokemusta. Sillä taide tekee varsinaisen teoksensa, tekosensa tai työnsä kokemuksessa, taiteilijan ja hänen teoksistaan nauttivan lukijan, katsojan tai kuulijan kokemuksessa. Deweyn ilmestyneeseen kirjaan Taide kokemuksena sisältyy erillinen luku kritiikistä. Deweyn mukaan koko sana tai käsite oli tulehtunut. Aina kun mainittiin termi "kritiikki" tai "arvostelu", virisivät väärät mieli- ja kielikuvat.

Erityisen usein syntyi ajatuksia tuomiota tai suitsutusta ansaitsevista saavutuksista sana-, kuva-, sävel-, näyttämö-, tanssi-, rakennus- tai filmitaiteessa. Deweyn mukaan tuomiovaltaisesti puntaroiva arvostelemistapa — jota meidän päivinämmekin edustaa, vimmaisesti tai valjusti, ehkä yhdeksän kirja-arvostelua kymmenestä — juontuu uskosta ikuisiin standardeihin. Ja usko tällaiseen vakiomallisuuteen tai pysyvään valioisuuteen taas kumpuaa tiedostetusta tai tiedostamattomasta suurmiespalvonnasta.

Joku on joskus antanut viimekätisen taidonnäytteen koko jälkimaailman seurattavaksi tai siitä surkuteltavasti poikettavaksi. Arvattavasti Deweyn oman käsityksen mukaan arvostelemisen asiana on paremminkin kuvastaa ja edistää kokemusta, olla yksi kokemus taiteen jatkuvassa syntymisessä, taiteen, joka on kokemusta ja jonka teokset, sekä tekijöilleen että havaitsijoilleen, ovat yksittäisiä, erityisiä, täyteläisiä kokemuksia.

Dewey ajatteli näitä ajatuksia 80 vuotta sitten. Moni asia on muuttunut, siirtynyt toiseen paikkaan kulttuurin kokonaisuudessa, joka itse on muuttunut joksikin muuksi kuin kokonaisuudeksi. Jo Dewey puhui "laajamittaisesta hajaannuksesta". Hänen päällimmäisenä huolenaan oli taiteen palauttaminen maan pinnalle jostain yliaistillisesta tyyssijastaan, loitto- tai kaukosfääristään, jonne sen olivat toimittaneet yhteistyössä taiteen liikahenkiset ihastelijat ja taiteen vähähenkiset vieroksujat.

Nykyään moni haluaisi pikemminkin nostaa taidetta jälleen irti maasta, edes rahtusen. Ikinormien vaikutuksen sinetöi meillä kaikkien pettävä varmuus siitä, ettei niitä ole, vaikka niihin parastaikaa varataan. Oman aikansa oloissa Dewey huomasi, että tuomitsevaa kritiikkiä esittivät tyypillisesti akateemiset tutkijat. Meillä tuomareiksi ryhtyvät kerkeimmin senttarit.

Tere Vadénin mukaan länsimaisen kulttuurin pääasiallinen tehtävä on tuhota kokemus. Varmimmin tämä selviää sen halussa juhlia ja jumaloida elämyksiä. Dewey on ikään kuin viimeisiä kaikuja jostain muusta, ajalta ennen teknologis-kaupallisen, kokemusta toitottavan ja kokemusta kammoavan ajattelun lopullista läpimurtoa.

Deweylle kokemus tarkoitti elävien olentojen luonnollista ja kehittyvää kanssakäymistä omissa olopiireissään. Ihmisen kokemus oli arkista tekemistä toisten kanssa tai toisten varassa, aina jossain yksityisen ja julkisen rajamailla, kumpaankin suuntaan artikuloitumassa. Deweylle kokemus oli kylläkin jotain unohtunutta, itsestäänselvyytenä sivuutettua, mutta virvoitettavissa, hätiin kutsuttavissa, elvytettävissä koko pituudeltaan ja leveydeltään, koko vaihtelevarytmiseltä kulultaan, vuoroin tihentyvältä, vuoroin höllentyvältä rytmiltään vuorovaikutuksessa, josta olemme pääsemättömissä ympäristömme kanssa ja joka pohjustaa rikasmuotoista ja reilua yhteiselämää kansalaisyhteiskunnassa.

Meille kokemus on ostopalvelu, markkinaväen tuotteistamia elämyspaketteja, pääsääntöisesti vauraammanpuoleiselle väestönosalle. Laiskalle kritiikille tämän asetelman kärjistyminen tietää helpotusta toimenkuvaan. Typerryttävän läyhäinen ja pöllämystyttävän kämäinen kulttuurimme suo tilaisuuksia pidäkkeettömään uuselitismiin. Olemattomin ponnistuksin saadaan yleisessä jaossa liikkuvat hokemat ja hairahdukset paljastettua kestämättömyyksiksi ja tietämättömyyksiksi.

Niiden viereen, hajuraon päähän, perustetaan paremmintietävien salonki ja kultivoituneemman puheen kioski. Joka päivä tarvitsee olla aina vähän vähemmän sivistynyt ja aina vähän vähemmän kokenut käydäkseen sivistyneestä ja kokeneesta. Nämä ovat kriitikon kissanpäiviä, intellektuellin ilonpäiviä, tärkeilijän rokulipäiviä, kevyttä herkistelyä konossöörille niin monen vuosisadan raskaitten ratakierrosten jälkeen. Nämä ovat murheellisia aikoja taiteelle ja taidekritiikille kokemuksena.

Kulttuurilehdet syntyivät kutakuinkin nykyisenkaltaisessa merkityksessään Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa luvun loppupuolella. Niiden syntyminen ja kehitys nykypäivään saakka kiinnittyvät tiukasti julkisuuden itsensä syntyyn ja kehitykseen. Filosofi ja sosiologi Jürgen Habermas on kehitellyt teoriaa julkisuuden rakennemuutoksista Strukturwandel der Öffentlichkeit. Mukaillaan Habermasin teoriaa tässä hieman käsillä oleviin tarpeisiimme.

Ensimmäistä julkisuutta oli kuninkaan julkisuus. Se tarkoitti hallitsijaa sanelemassa alamaisilleen uudessa viestinnällisessä välitilassa ja väliaineessa, uuden, kalentereista sekä käsky- ja kauppakirjeistä laajentuneen ja hienostuneen kaikupohjan turvin. Jo pian kirjapainotoiminnan päästyä vauhtiin Euroopassa ja eritoten luvun alusta alkaen maalliset, hengelliset ja kaupalliset mahtipiirit havahtuivat siihen, että aikakautiset painatteet olivat tehokas vallanjatke fyysisen pakottamiselle ja verotukselle.

Ajattelutapojen, puheenparsien ja elämänrytmien yhdenmukaistaminen edisti hallintaa, koska se lisäsi hallittujen käyttäytymisen ennustettavuutta.

Säällisyys ja säyseys sisäistettiin. Käänne koitti luvun viimeisellä neljänneksellä USA: Niiden jälkeen julkisuus olikin kansalaisten julkisuutta. Se oli muuttunut herruuttajien symbolisesta pelikentästä herruutettujen toimintapiiriksi. Pompöösistä paraatikentästä oli tullut kriittinen kamppailuareena. Samalla mullistui yleisön käsite.

Lukijakunta ei ollut enää väkisinkin tapauskohtaisesti osittunut, romaaneja ei kirjoitettu enää kirjallisille klikeille tai kuppikunnille, vaan aina kun kirjoitettiin, kirjoitettiin periaatteessa kaikelle kansalle. Julkisuus muutti suuntansa ja demokratisoitui. Uusi käänne alkoi kuitenkin jo luvun puolivälissä.

Laajan yleisön ihanne, sen uusi välttämättömyys kaupallistui silkkaa vastaansanomattomuuttaan. Britanniasta alkaen lehdet pääsivät kiinni yhä huimempiin asiakasmääriin: Tekstiviesti on totta vie tekstin huonetta ja sukua. Journalismista tuli ammatti, lehdistöstä valtiomahti ja sanasta rahanalaista tavaraa. Yhä useammin valta ja sen kritiikki yhdentyivät. Edeltäneen, lyhyeksi jääneen enemmän tai vähemmän puhtaan kriittisen valistusvaiheen eetos ei kadonnut koskaan kokonaan.

Mutta kriittinen kirjoittaminen on vähintäänkin viimeiset vuotta joutunut jotenkin ratkaisemaan suhteensa kirjoittamiseen bisneksenä. Ja luovia ratkaisuja onkin nähty, mutta aina mainostetaan ja kaupataan jotain. Olisiko tätäkään puheenvuoroa aloitettu Deweyn ajatuksilla, ellei puhuja olisi juuri kollegansa ja ystävänsä Antti Immosen kanssa suomentanut Deweyn kirjaa, vieläpä ystäviensä kanssa perustamansa lehden perustamaan kirjasarjaan? Olisiko viitattu Tere Vadéniin, ellei hän olisi puhujan kollega ja ystävä?

Olisi, sillä muiden muassa hänen avullaan nähdään Deweyn filosofian suuri historiallinen merkitys. Se on jäänne unohtamastamme hyvästä, vallankumouksellisesta Amerikasta: Suuri kaupallistumisen päätrendi on kaiken aikaa vahvistunut, kunnes — niin väitetään, niin uskotaan — tietoverkkopohjainen uusi tiedonvälityksen vallankumous nettilehtineen, blogeineen, sosiaalimediumeineen ja kansalaisjournalismeineen on pakottanut lehti-imperiumeista legendaarisimmatkin seriöösiin pähkäilyyn ja hilariöösiin säntäilyyn ajantasaisten toimintatapojen kokeiluissa, mammonan näkökulmasta perin outojen ja omalakisten uusyleisöjen liehittelyssä.

Varmaa on ainakin se, että rahavalta tekee kaikkensa neutralisoidakseen tämän uusimmankin rakennemuutoksen kriittisen potentiaalin ja ostaakseen uuden julkisen, yhteisen tilan omakseen, eetterieekkeri eetterieekkeriltä.

Kulttuurilehti on epäselvä ja arveluttava käsite. Nimitettäköön tässä kulttuurilehdiksi sellaisia toimitteita, joissa jokin erityinen kokemusalue liitetään julkisuuden kirjavaan kokonaisuuteen. Monesti kulttuurilehdet syntyvät, kun jokin ryhmä toteaa, etteivät olemassa olevat kanavat tee riittävästi oikeutta sen tärkeiksi kokemille asioille.

Olipa lehden ote sitten terävä, pureva ja tiukkaava tai paremminkin lepsun lauhkea tai huolettoman letkeä tai sisäpiirimäisyydessään ulkopuolisille käsittämätön, se on pelkällä olemassaolollaan jonkinlainen kriittinen ele syntyhetkensä julkisuuden yleistilaa vastaan. Kun Helsingin Sanomien kulttuuriosaston keulatoimittaja Jyrki Räikkä kirjoitti taannoin yleisesti kulttuurilehdistä, hän raotti ajattelunsa aarreaittaa esittämällä, että kulttuurilehdissä kukkii narsismi.

Summittaista väitettä ei perusteltu, annettiin ymmärtää, ettei sitä tarvitse perustella. Jonkin verran erikoiselta se toki vaikutti jutussa, jossa Räikkä itse kertasi omia urotekojaan niin kulttuuri- kuin valtalehdistössäkin. Ja sama kirjoittaja samaisessa sanomalehdessä kertoo meille säännöllisissä naamakolumneissaan, mistä hän tykkää ja mistä hän ei tykkää telkkaria katsellessaan.

Jos Helsingin Sanomat on narsismin vastaisen taistelun viimeinen toivo, taistelu on hävitty. Onneksi on polttavampiakin kamppailuja. Yhden niistä Helsingin Sanomat kävi, kunniakkaasti ja parhaitten perinteittensä arvoisesti, Lex Nokiaa vastaan, vaikkei lakia pystynytkään estämään, kiitos ennen muuta oikeusministeri Tuija Braxin.

Vaan entä jos ei viitattaisikaan kintaalla tuolle kritiikiksi naamioidulle yliolkais-harhaiselle puheelle narsismista, jos ei jäätäisikään tumput suorina sen harhaisuutta ällistelemään. Pidetään se pikemminkin kirkkaana mielessä, kun kuuntelemme milanolaisen Pietro Verrin sanoja vuodelta Uuden julkaisun oli määrä edistää lukuhenkeä, tieteitten ja taiteitten arvostusta sekä, häpeilemättä, rakkautta hyveeseen, rehellisyyteen ja velvollisuuksien täyttämiseen.

Verrin ja kumppanien aloitussanoissa kiinnittää huomiota itserakkauden un amor proprio n nostaminen yhdeksi ydinvaikuttimeksi koko lehtihankkeen takana. Ensinnäkin nämä milanolaiset kirjoittajat myönsivät, kepeään tyyliin, ikään kuin jo ennalta ilmeisimmät motkotukset torjuen, että heidän toimiaan siivitti aina kiitoksenkipeyteen asti ulottuva lemmekkyys omaa tai omintaan kohtaan.

Toiseksi he kiirehtivät sanomaan, että tuo pienessä piirissä hellityn oman, lähimmän, ominaisimmin rakastaminen oli koitumassa, nyt kun se sai kausittaisen yhdessä tekemisen muodon, yleiseksi hyödyksi, yhteishyväksi ja julkiseksi riemuksi. Pietro Verri on jokseenkin unohtunut valistushistoriallinen kuriositeetti. Muistettakoon silti, että tuo mies, joka kirjoitti lainatut sanat vuotiaana, kutsuttiin parikymmentä vuotta myöhemmin Ruotsin tiedeakatemian jäseneksi.

Samaan aikaan kun Verri tovereineen perusti lehtensä, luvulla siis, Ruotsi—Suomessa säädettiin suomalaisen filosofin ja papin Anders Chydeniuksen aloitteesta erittäin edistyksellinen, jos kohta välittömältä vaikutukseltaan lyhytaikainen laki sananvapaudesta. Verrin lehteä ei tarvitse muistaa Verrin itsensä vuoksi. Tärkeämpää on itse lehti. Sitä tekijät kutsuivat yksinkertaisesti sanoilla foglio di stampa eli taitettu ja leimattu painoarkki tai arkisesti sanoilla questo lavoro , tämä työ.

Lehden nimikin oli, kuten sanottu, jokapäiväis-simppelisti Il caffè , kahvila. Kahvila ja lehti olivat luvulla, modernin, kriittisen kansalaisjulkisuuden syntyaikoihin uusia tapoja välittää omalaatuisinta ja yleisluontoisinta, omimman ja yleisimmän keskinäisiä suhteita.

Ystävyys oli käynyt samaan tarkoitukseen jo aiemmin. Nyt toveruus, kaveruus tai kumppanuus oli entistä useammin seuratoimintaa uudessa julkisessa tilassa. Tuon julkisen tilan mallina oli tässä tapauksessa kahvila. Il caffè oli toisin sanoen lehtimuotoista ystävyyttä, kahvilamuotoista vapaata seurustelua. Lehdessä toistuvana koollekäymisenä ja yhteen tulemisena oli sen tähden ajanvietettä ja asiaa, nautiskelua ja kiistelyä, kantapaikan tuntua, kantapeikkojen tanssia, satunnaisuuden ja avoimuuden uhkaa ja lupausta.

Olemisen erityistymistä, kokemisen rytmittymistä, kokemuksen täyttymistä. Kulttuurilehdissä on ollut siitä pitäen vaihtelevin aromein ja vaihtelevin amoröösiyksin, kulmakuppilan kantapöydän tai lempiloo š in tuntua, aina uniikilla tavalla liitettynä julkisen tilan avarampaan alaan. Ennen ammattijournalismin syntyä kaikki lehdentekijät olivat lehdentekijöinä amatöörejä. Heidän asiansa oli amore , rakkaus. Heidän asiansa oli omimmalleen omistautuminen eli harrastus.

Muiden muassa Elias Lönnrot, J. Snellman, Minna Canth, L. Amatöörilehdentekijöitten asia on asiantuntemus. Tuntemus asiasta, jonka jujun ja painokkuuden hahmottaa vasta harva. Taitaa tehdä siitä asia. Sillä asiat ovat, ovat olleet vuotta, potentiaalisesti kaikkien asioita. Kulttuurilehdet ovat tämän alkuperäisen kansalaisjulkisuuden jatketta. Osa niistä varioi voittoa tavoittelevien yritysten toimintamalleja firmoille oudoin elkein ja tavoittein. Osa toimii niin marginaalissa, että luisuu kokonaan pois sivulta.

Pääsääntöisesti ne nauttivat julkista tukea, ja muistuttavat juuri julkista tukea nauttivina kulttuurilehtinä siitä, miten kuninkaanvalta kammettiin kansalaisvallaksi. Ei ihme, jos valtalehdistön narsistisesta katselukulmasta kulttuurilehdet näyttävät narsismilta.

Pian Il caffè n jälkeen perustettiin ensimmäiset lehdet myös nykyisen Suomen maaperällä. Ensimmäiseksi varsinaiseksi meikäläiseksi kulttuurilehdeksi sanan suppeammassa merkityksessä kelpaa filosofi-runoilija Frans Mikael Franzénin toimittama Allmän Litteratur-Tidning. Siitä riittää mainita tässä kaksi asiaa.

Kuten nimi sanoo, lehti oli yleinen ja julkinen väline, periaatteessa kaikille tarkoitettu, täsmälleen Ranskan vallankumouksen mullistaman julkisuuskäsityksen mukaisesti. Ja kuten joku muistaa, lehti lakkautettiin aivan liian radikaalina. Jälkikäteen on monesti kummasteltu yksittäistapauksia mietittäessä tai ilmiötä laajemmin pohdittaessa, miksi ihmeessä ruhtinaat katsovat asiakseen lakkautella harmittomia kirjallis-filosofisia foorumeita.

Eivät kai nyt pari värssyä tai muutama aforismi sentään armeijoita tai valtiotalouksia kaada. Valistuneet valtiaat ovat kuitenkin tienneet, siitä lähtien kun heidän oma kuninkaanjulkisuutensa kaapattiin kansalaisjulkisuudeksi, että käsitystavat ylittävät mahtavimpienkin mahdin. Kamppailu käsitteistä on demokratiaa, ja siksi demokratia kauhistuttaa kaikkia lukkoon lyötyjen vakioiden ja valioiden, rigidien asialistojen ja rankijärjestysten suosijoita.

Ainoa vain, että kamppailun itsensäkin voi kaupallistaa. Kriittisen julkisuuden tärkeimpiä valvottavia meidän päiviemme vaihtelevissa valtakonstellaatioissa onkin eturyhmien kaiken aikaa härskimmäksi käyvä oman edun tavoittelu ja ammattimainen lobbaaminen sen hyväksi.

Hyvästä esimerkistä käy vaikkapa paraikaa käytävä keskustelu peruskoulun uudistamisesta ja toinen toistaan taantumuksellisimpien tahojen vastenmielinen ja hälyttävän hiljaisesti siedetty, tuskin edes tajuttu lobbarointi koulujemme ja yhteiskuntamme siirtämiseksi takaisin keskiajalle tai vähintäänkin aikaan ennen hirviömäisen kriittisen kansalaisjulkisuuden syntyä. Kritiikki ei välttämättä ole sen parempaa kulttuurilehdistössä kuin valtalehdistössäkään.

Joskus se on ainakin määrällisesti vankempaa. Kirjallisuusarvostelut eivät itsetoimivasti ole erikoislehdistössä sen arvostelukykyisempiä kuin yleislehdistössä. Ilmeistä on vain se, että arvostelun ei kulttuurilehdessä tarvitse niin paljon mukautua lehden muuhun sisältöön.

Keskustelu mediavallasta Suomessa tyssää tavallisimmin siihen, kun toimittaja Helsingin Sanomista tai Parnasso sta uutisoi, ettei kustantava taustataho, niin saatanalliseksi kuin se kenties kaduilla mielletäänkin, päätä toimituksellista linjaa, saatikka yksittäisiä ratkaisuja tai arvoarvostelmia. Tavallisimmin se tyrehtyy jo ennen tätä, tunnetaanhan moniaalla lausahdus "Kun aletaan haukkua Hesari a, keskustelu on ohi". Tämän tyyli- ja tahdikkuusvinkin monet ottavatkin neuvona vaieta median keskittymisestä ja pidättyä kritisoimasta HS: Kun vielä muistetaan, että hesarilaiset osaavat mollata itseäänkin, niin sen toimet ja toimettomuudet nousevatkin jo mukavasti asiallisen kritiikin yläpuolelle.

Mediakritiikkiä esittäneet varmasti pärjäisivät ilmankin näitä juhlallisia vakuutuksia. Vaan ehkäpä ne eivät tykkänään lakkauta sen pohtimista ja tutkimista, missä syntyy uutta ja missä toistuu vanha, missä kirjallisuus uudistuu ja missä se kertautuu. Missä se voi tavoittaa vironneet voimansa ja missä ei voi. Kulttuurilehdet ovat, mitä ikinä ovatkaan, pääsääntöisesti jonkin verran arvaamattomampia kuin valtalehdet.

Se on niissä väkevintä. Paneutuneen passionaalisuuden ja perusvelton palkattuuden ero kirjoittamisessa tai kirjoitteissa ei aina sentään häviä näkyvistä aivan kaikkialla ja aivan kaikilta tarkkailijoilta. Lisätään jo mainittujen jatkoksi yksi kulttuurihistoriallinen siirtymä John Deweyn taiteenfilosofian ja oman tilanteemme välillä.

Deweyn mukaan nimenomaan koulimattomat kriitikot vierastivat kokeilevuutta. Meidän aikanamme eksperimentointi on vastenmielisintä leipääntyneille leipäkriitikoille. Mutta vähääkään vanhentumaton tai ehkä nyt vasta tuoreeksi kypsynyt on Deweyn käsitys kokemuksellisen taiteen yhteydestä kokeilevuuteen:.

Tätä ongelmaa ei voi ratkaista kerralla lopullisesti. Taiteilija joutuu kohtaamaan sen jokaisen työnsä kohdalla. Muussa tapauksessa hän toistaa itseään ja menettää esteettisen elävyytensä. Ainoastaan kokeellisesti toimimalla hän pystyy avaamaan ovia uusille kokemuksen alueille ja paljastamaan tutustakin uutta.

Jokainen kulttuurilehden numero on koepallo. Jospa jokainen kritiikkikin olisi koe ja koettelus, kaiku kritiikin itsensä synnyinparkaisuista, kansalaiskritiikin voiton kunnianpäivistä ja uusien voittojen alituisesta tarpeesta. Kunpa kritiikki olisi kokemus. Fyysikko Stephen Hawkingia on paljon arvosteltu siitä, että populaarissa kosmologian esityksessä A Brief History of Time hän jätti maailmankaikkeuden synnyn avoimeksi, olettaen, että sen taustalla on oltava jokin rationaalinen syy, jonkinlainen liikkumaton liikuttaja.

Hawkingia on syytetty epäjohdonmukaisuudesta, jopa kreationismista. Uudessa ensi viikolla ilmestyvässä teoksessaan The Grand Design , jonka Hawking on kirjoittanut yhdessä Leonard Mlodinowin kanssa, hän muuttaa mieltään. Maailmankaikkeuden synty ei voi perustua Jumalankaltaisen olennon toimintaan, vaan taustalla on oltava jokin materiaalinen syy. Hawkingin mukaan uusimmat fysiikan teoriat ovat tehneet Luojan roolin universumin synnyssä tarpeettomaksi.

Hawkingin kelkankääntö on tietysti vallankumouksellinen tapahtuma paitsi fyysikoille ja kosmologeille, myös uskonnonfilosofeille. Joku muu, asioista paremmin tietävä, voi selostaa näitä vaikutuksia. Itselleni uutisesta heräsi muunlaisia mietteitä, jotka voisi sijoittaa tällä hetkellä muodikkaan vaihtoehtoisen historiankirjoituksen piiriin.

Entäpä jos Galileo Galilei, joka tunnetusti sanoi maailmankaikkeuden olevan kirjoitettu matematiikan kielellä, olisi saanut syyttäjäänsä, kardinaali Bellarminea vastaan tuekseen jonkinlaisen superasianajajan ja pystynyt Hawkingin tavoin kumoamaan edellisen kirjansa tulokset?

Tällöin hän olisi voinut kokeisiin tukeutuen väittää, että fyysisen maailman takana ei ole mitään tosiolevaa, ei mitään joka selittäisi liikkeen ja muut fyysiset ilmiöt. Olisi vain matemaattinen ongelma, joka on ratkaistavissa. Galileon kohtaloa välttämään pyrkivä Descartes etäännytti Jumalan tietomme ulkopuolelle ja sanoi, ettemme voi tietää hänen tahdostaan mitään.

Siten tuo mystinen hahmo ei suuremmin vaikuta toimintaamme kunhan muistamme pelätä häntä. Kartesiolainen kosmologia muistuttaa tässä suhteessa melkoisesti Hawkingin vanhaa kantaa, vaikka toki maailmankuva on perin erilainen kuin nykyfysiikan.

Mutta olisiko René tullut toimeen ilman Jumalaa? Kun selailee Filosofian periaatteita Teokset III , Descartes ehtimiseen esittelee fysiikan ilmiöitä, joiden taustalla ovat lämpö tai hiukkaset.

Hän kuitenkin valjastaa näkemyksensä kuvitelmiksi: Melkeinpä voisi väittää, että fysiikassaan Descartes pärjäisi Hawkingin uudella teorialla. Hän tarvitsee Jumalahypoteesin kuitenkin muista syistä. Kuten hyvin muistetaan Mietiskelyistä , cogiton ja maailman välillä on oltava jokin takaaja, ja sen on oltava Jumala.

Tätä ongelmaa Hawking ei pyri ratkaisemaan. Suuremmissa vaikeuksissa Hawkingin tai kuvitelmassamme Galileon uuden hypoteesin kanssa olisivat Malebranche ja Leibniz. Edelliselle Jumala yhdistää maailman tapahtumat toisiinsa ja ilman oletusta Jumalasta Malebranchen maailma yksinkertaisesti romahtaisi. Leibniz tarvitsee Jumalaa  paitsi luojana joka valitsee parhaan mahdollisista maailmoista , myös tämän maailman takuumiehenä, joka ylläpitää olemuksellaan ennalta asetettua harmoniaa.

Ilman Jumalaa ei koko universumi olisi voinut olla olemassa alunperinkään, saati jatkaa eksistoimistaan. Vaikka Leibniz ei ollut erityisen uskonnollinen filosofi, koko hänen metafyysinen systeeminsä riippuu Jumalahypoteesista.

Mutta onko klassisissa rationalisteissa yhtäkään joka pysyisi Hawkingin matkassa? Della Rocca esitteli Humen hyökkäystä rationalismia vastaan ja argumentoi, että tämän esittämä kritiikki riittävän syyn periaatetta vastaan osoittaa, että johdonmukaista rationalismia voi edustaa vain äärimmäinen monisti.

Spinozan mukaan Jumala eli luonto on koko maailma ja tästä seuraa, että kaikki maailmassa on determinoitua. Vaikka Haagin filosofi tunnettiin hartaana miehenä, hänen filosofiastaan on löydetty paljon ateistisia aineksia. Jumalan voi nimittäin kovin helposti samaistaa luontoon ja läpi koko Spinozan filosofian kulkee johdonmukainen naturalismi. Mutta mikä tärkeintä ajatuskokeemme kannalta, Spinoza poikkeaa muista rationalisteista sikäli, että hänen taustansa on juutalaisuudessa kristillisyyden sijaan.

Koska Jumala on Spinozan opissa täydellinen ja itseriittoinen, on tietenkin ongelmallista miksi maailmaa ylipäätään tarvitaan. Luominen on nähtävä Jumalan hyväntahtoisuuden osoituksena, mutta koska spinozalaisessa determinismissä Jumala eli luonto on ollut aina olemassa ja tulee aina olemaan, se voidaan nähdä myös itsessään välttämättömänä oliona. Vaikka Etiikka nsa hyvin lukenut tietää, että kaikki luontuu Jumalasta, vain Spinozan filosofian alkeet hallitseva voi hyvinkin pitää maailmankaikkeutta itsestään syntyneenä.

En tiedä, miten tarkkaan Stephen Hawking on filosofiaa lukenut, mutta voisin kuvitella hänen pärjäävän suhteellisen hyvin spinozalaisessa tasavallassa. Kun historia on lopussa, kaikki tapahtumat ovat entisen toistoa.

Ihmiskunta ei voi kokea maapallolla enää mitään uutta, sillä riita, vaino ja epätasa-arvo ovat enää ideologiaan perustuvia anakronismeja, eivät historian sanelemia välttämättömyyksiä. Mutta jos muualta maailmankaikkeudesta löytyisi älyllistä elämää, saattaisi olla syytä juntkauttaa historialliseksi reliikiksi muuttunut filosofia jälleen liikkeelle. Kysymys Maan ulkopuolisesta vieraasta älystä on ainoa jäljellä oleva filosofinen kysymys, sillä vierasintelligenssin löytyminen pakottaisi tarkastelemaan absoluutin absoluuttisuutta uudessa valossa.

SETI-hankkeessa älyllistä elämää on yritetty löytää radiosignaaleja tutkimalla. Shostakin mukaan älyllinen laji, joka kehittää radion, kehittää ennen pitkää myös ajattelevia koneita, joilla "ei ole taakkanaan hidasta ja päämäärätöntä darwinilaista evoluutiota". Biologian rajoitteista vapaat masiinat puolestaan voivat saada päähänsä lähteä minne tahansa, kunhan saapuvilla on kylliksi energiaa. Sen vuoksi maailmankaikkeudesta kannattaisi biologisen älyn sijasta etsiä keinoälyä.

Ajatus siitä, että biologiset organismit olisivat pelkkä välivaihe koneiden kehityksessä, ei ole uusi. Uutisoimisen arvoista ei ole sekään, että koneet nauttivat luottamusta: Jos haluamme todella antaa arvoa kanssaihmisellemme, sanomme, että hän on leipäheitossaan "ihan kone".

Kone tenhoaa tehollaan ja herättää luottamusta toiminnallaan. Ei ole sattumaa, että erinomaisuuden vertauskuvaksi on kohotettu juuri kone. Mutta Shostakin aprikoinnit asettavat koneet ennenäkemättömään ratkaisuasemaan. Vaikka signaalin antaisi kone, merkki ulkoavaruuden älyllisestä elämästä saisi historian taas liikkeelle. Large Hadron Collider, Sveitsin ja Ranskan rajalla sijaitseva maailman suurin hiukkaskiihdytin, tuo jälkimoderni pyramidi, käy yhä kovemmilla kierroksilla. Tällä hetkellä törmäytin, jonka yhteenlasketut kaapelit riittäisivät kiertämään seitsemän kertaa päiväntasaajan, tuottaa sekunnissa megabittiä raakadataa.

Bosonin metsästys on tähän mennessä maksanut noin 7,5 miljardia euroa. Toisin kuin blogiprofeetat pelkäsivät koneen käynnistämisen aikoihin , LHC ei synnyttänyt maapalloa nielaisevia mikroskooppisia mustia aukkoja eli outokaisia strangelets. Viivästyksistä huolimatta projekti on pysynyt verrattain hyvin aikataulussa. Bosonin löytyminen saattaa silti osoittautua ontologiseksi oikosuluksi. Holger Bech Nielsen Kööpenhaminen Niels Bohr -instituutista ja Masao Ninomiya Kioton Yukawa-instituutista ovat toistaneet keväästä saakka ennustettaan, että nykyiset ja tulevat bosonia metsästävät laitteet epäonnistuvat surkeasti.

Vuonna keskeytetty yhdysvaltalainen miljardeja niellyt törmäytinprojekti SSC antoi esimakua näistä anti-ihmeistä. Nielsenin ja Ninomiyan mukaan bosonin löytyminen olisi niin massiivinen aika-avaruudellinen anomalia, että hiukkasen paikantaminen sabotoi menneisyyden ja estää hankkeiden onnistumisen. Jos Higgsin bosoni sen sijaan onnistutaan löytämään mitä pidetään todennäköisenä ja nykyisen standardimallin mukaisena , todellisuus ei mitä ilmeisimmin harjoita ennakkosensuuria, sanovat tutkijat.

Lehti kertoi CERNin turvallisuushenkilökunnan pidättäneen oudosti pukeutuneen miehen, joka väitti saapuneensa tulevaisuudesta tarkoituksenaan pelastaa ihmiskunta LHC: Herra Eloi Cole selitti pyrkimyksiään:. Higgsin bosonin löytyminen mahdollisti rajattoman energiansaannin, köyhyyden nujertamisen ja takasi Kit-Katteja kaikille. Tuo paikka on kommunistinen äklömakea helvetinkolo, ja tulin estämään sen toteutumisen. Bosonin etsinnässä on kyse maailmankaikkeuden ensihetkien mallintamisesta, siis tieteellisestä kosmogoniasta.

Siinä missä alkuperäisheimot välittivät tietoa kosmoksensa synnystä muistinvaraisesti, nykyfysiikka selvittää omia syntyjään rakentamalla maan alle yhden maailmanhistorian suurimmista ja kalleimmista monumenteista. Nyt tekeillä oleva maailmanselitys on historian kallein, teknisesti monimutkaisin ja tieteellisesti tarkin. Sen hyvyydestä ja mielekkyydestä yksikään fyysikko tai insinööri tuskin aikoo ottaa vastuuta. Sitä odotellessa sopii toivoa, että jokaiseen tulevaan kaiken teoriaan jää vähintään bosonin mentävä aukko, ei-teknologiseen ymmärrykseen johtava outokainen.

Eetu Viren ja Tariq Ali katsovat oikealle. Esitelmässään Ali laati pitkiä historiallisia kaaria ja lohdullisia vertauksia. Puheen kantava teema oli maalata kuvaa kapitalismin historiasta epäonnistumisten sarjana ja samalla kapitalismista aika lailla yhtenä historiallisena hahmona.

Feodaalin maailman korvasi kapitalistinen maailma, kutakuinkin "luonnonlainomaisesti". Sen sijaan siirtymistä kapitalismista sosialismiin Ali kuvasi "lain" sijaan "tietoisuuden" projektina — vallankumouksen tekemisen tehtävänä.

Joka tapauksessa siirtymä feudalismista kapitalismiin vaati vuosisatoja, useita vallankumouksia, yrityksiä ja erehdyksiä, eikä vieläkään ole päätöksessään. Niinpä myös sosialismia voidaan Alin mukaan yrittää useita eri kertoja, eikä ensimmäisestä reaalisosialismin epäonnistumisesta pidä lannistua. Esimerkiksi Neuvostoliiton ja Kiinan kokemuksia pitäisi hänen mukaansa analysoida virheiden tunnistamiseksi.

Jos kapitalismille halutaan antaa toinen ja kolmas tilaisuus, miksei myös kommunismille Neuvostoliiton ja itä-blokin romahduksesta huolimatta? Alin historiallinen katsaus ei täysin miellyttänyt kommentaattoreita. Eetu Viren huomautti, että hän ei olut edes syntynyt Neuvostoliiton kaatuessa, eikä häntä kommunismissa kiinnosta historiallisten sosialististen valtioiden onnistumisten ja epäonnistumisten ruotiminen, vaan juuri ajatus itsessään. Viren määritteli kommunismin tavoitteeksi "työläisten vapauttamisen työstä".

Tässä esimerkiksi perinteinen tavoite valtion interventioista ei häntä houkuttanut, koska nykytilanteessa valtion tehtävänä tuntuu olevan varainsiirto työläisiltä suuryrityksille.

Myös Hanna Kuusela korosti, että perinteisen työläis-proletariaatin rinnalle on tullut paljon muita alistettuja ryhmiä kuten prekariaatti, maahanmuuttajat ja niin edelleen, mikä kyseenalaistaa historiallisten oppien soveltuvuuden. Ali ei kuitenkaan perääntynyt tuumaakaan, vaan veti hihastaan vanhan läksyn: Erityisesti hän korosti siirtymävaiheiden tuntemusta; miten yhdestä järjestelmästä siirrytään toiseen sitten kun valta on omissa käsissä. He olivat kaikki paitsi uusien kamppailujen myös "uusien käsitteiden" perässä.

Tuloksena oli tietty määrä ohipuhumista. Alille ainoa tai ensisijainen historiaa liikuttava voima on lopulta eriarvoisuus, ja poliittisen analyysin mielekkyys siinä, missä määrin se ottaa huomioon eriarvoisuuden koko maailmassa. Ali oli silmin nähden tuskastunut kommentoijien ehkä hiukan pohjoisilta tai läntisiltä tuntuviin kamppailun analyyseihin.

Muutenkin Alin lintuperspektiivistä suuri osa maailmaa näyttää olevan pahasti masennuksissa, mitä politiikan tekoon tulee. Esimerkiksi valtaisat Irakin sodan vastaiset mielenosoitukset, jotka jäivät vaille merkittäviä vaikutuksia saivat Alin mukaan ihmiset passivoitumaan. Vain latinalaisessa Amerikassa näkyy Alin mukaan hyvä kierre, jossa poliittiset aikaansaannokset lisäävät poliittista tahtoa ja osallistumista.

Kommentaattoreista Kuusela kuitenkin huomautti, että Uuden ylioppilastalon Mannerheim-salin täyttänyt joukko näytti paitsi nuorelta myös pirteähköltä: Ei ehkä yllättäen Ali nosti tärkeäksi tavoitteeksi demokratian kaikilla mahdollisilla tasoilla. Demokratia on Euroopassakin pikemminkin vähentymässä kuin lisääntymässä. Koska demokratia edellyttää demokraatteja, johtaa asiantuntijavallan kasvu vastaavasti kansalaisten anti-demokratisoitumiseen.

Tästä Ali näki merkkejä ympäri maailmaa: Niinpä esimerkiksi Argentiinan kokemuksiin viitaten Ali huomautti, että demokratiassa on se hyvä puoli, että ihmisten on pakko sivistää itseään, jos ja kun kukaan ei päätä asioista heidän puolestaan.

Demokratiallakin on siis oma hyvä kierteensä. Yksi demokratian ongelmista on kuitenkin, että se ei välttämättä ole taloudellisesti kaikkein tehokkain päätöksentekojärjestelmä. Ali teroitti, että kapitalismin ja demokratian välillä ei ole välttämätöntä yhteyttä.

Pikemminkin kapitalismi voi päästä suurempiin tehoihin kun se liitetään jonkinlaiseen autoritarismiin. Niinpä individualismi ja konsumerismi voivat ideoiden markkinoilla valita autoritaarisuuden demokratian sijaan.

Vanhan porvariston sivistysarvot ovat menossa samassa pesuvedessä kuin vanha työväenliike ja proletariaatin kapina. Kuten Ali Middlesexin yliopiston filosofian oppiaineen lakkautusuhkaa vastaan pidetyssä mielenosoituksessa kyseli: Kuka koskaan on opiskellut filosofiaa rahan takia? Rangaistuspotkaisijan yksinäisyys kuuluu yksinäisyyden rakastetuimpiin klassikoihin siinä missä pitkänmatkan juoksijan tai sadan vuoden yksinäisyyskin. Kolmisen kuukautta sitten Hugo Mercier raportoi Cognition and Culture -verkkosivuilla israelilaisesta yliopistotutkimuksesta, jossa tarkastellaan sitä, miten pelaajat toimivat rangaistuspotkutilanteessa.

Tutkimuksessa paljastui, että laukaisijat eivät sijoita kutejaan optimaalisesti eivätkä maalivahditkaan torju ihanteellisesti.

Ilmeisen epäjohdonmukaisuuden selitykseksi tutkijat nostavat sosiaalisen rationaalisuuden käsitteen: Jos sosiaalinen rationaalisuus ymmärretään määritelmän mukaisesti niin, että siinä rationaalisuudesta tehdään väline ryhmän tavoitteiden saavuttamiseen, rangaistuspotkukilpailu paljastaa käsitteen paradoksaalisuuden.

Kun pelaaja pyrkii sosiaalisen rationaalisesti välttämään valmentajan tai pelikumppaniensa sapiskan, hän onnistuu ehkä samaan syssyyn lujittamaan joukkueen yhtenäisyyttä, mutta samalla hän kehnontaa joukkueensa mahdollisuuksia saavuttaa päätavoitteensa eli nuijia vastustaja.

Ottelun voittamisen kannalta sosiaalinen rationaalisuus ei siis ole ollenkaan rationaalista, ja jos kuvitellaan, että israelilaistyöryhmän tuloksista tulisi jalkapalloilijoiden keskuudessa yleistä tietoa, voi olla, että pelaajien toisiinsa suuntaamat odotukset muuttuisivat, mutta samalla muuttuisi myös tehokkain mahdollinen tapa ampua tai torjua rangaistuspotku.

Näyttää siltä, että sosiaalinen rationaalisuus on aina tuomittu juoksemaan tehokkaan pelin jäljessä. Viileän rationaalinen pelaaja voisi tietysti hyödyntää tutkimustuloksia oman pelinsä parantamiseen. Mutta tutkimustulosten pohjalta ainakin kisakatsojan käy selvittäminen, ken pelaajista on sosiaalisen paineen marionetti ja ken järkiperäisesti ajatteleva yksilö — tai yksinkertaisesti kyllin taitava. Miten saada jo osallistuvat osallistumaan — tieteiskirjallisuuden fanit julkisen keskustelun foorumina   Geenitutkimuksen eri haarat ja lisääntynyt tietämys ihmisen perimästä vaikuttavat arkeen monin tavoin.

Iso-Britanniassa on perustettu yhteiskuntatieteellisten tutkimuslaitosten verkosto tutkailemaan geenitutkimuksen sosiaalisia aspekteja. Foorumi on pyrkinyt muun muassa saamaan aikaan teemojen kirjallista ja taiteellista pohdintaa. Viime vuonna toimin Foorumin palkkaamana kirjailijana tässä hankkeessa.

Olen tieteiskirjailija, ja minulla on lukuisia ystäviä, tuttavia ja kontakteja laajassa kirjallisessa yhteisössä, ja olenkin kyennyt laajentamaan Foorumin toiminta-aluetta virallisiin ja epävirallisiin kirjallisen elämän instituutioihin, jotka ulottuvat Edinburghin kirjallisuusjuhlista ja paikallisista yliopistolaitoksista fanien julkaisuihin ja tapaamisiin kahviloissa ja pubeissa.

Mary Shelleyn Frankenstein oli synnyttämässä populäärimpää otetta tieteellisiin aiheisiin, ja tämän tieteellisen romantiikan perinne kulminoitui ja lukujen vaihteeseen, esimerkiksi Jules Vernen ja H.

Pian tämän jälkeen Kiinassa vuoden vallankumous iski kipinää lukuisille kaunokirjallisille töille, joissa tiede ja insinööritaito raivasivat polkua loistavaan tulevaisuuteen. Yhdysvaltalainen kirjallisuuskriitikko Gary Westfahl on kuitenkin esittänyt, että tieteiskirjallisuus syntyi itsetietoisena lajityyppinä vasta luvulla.

Amazing Stories -lehden perustaja Hugo Gernsback toivoi, että tieteiskirjallisuudesta syntyisi kanava tieteen julkiselle käsittelylle, joka myös innostaisi tieteellistä toimintaa tarjoamalla ajatuskokeita ja uudenlaisia tutkimussuuntia tai pohtimalla tieteen sosiaalisia seuraamuksia.

Lehden kirjepalstan myötä syntyi myös tieteiskirjallisuuden fanikulttuuri. Kirjepalstalle osallistuvat alkoivat kirjoittaa toisilleen, julkaista fanilehtiä, perustaa klubeja ja klikkejä ja pitää scifi-tapaamisia. Toisin kuin stereotyyppi eristäytyneestä ja sosiaalisesti kyvyttömästä tieteisfanista antaisi ymmärtää, fanien järjestäytyneet verkostot koostuvat ihmisistä, jotka tuntevat tieteen tuloksia, keskustelevat paljon ja jakavat tiedettä ja sen yhteiskunnallisia seurauksia koskevia näkemyksiään läheistensä kanssa liiaksikin, mutta se onkin eri juttu.

Jos yhteiskunnallisesta osallistamisesta puhutaan, ovat tieteisfanit jo osallistuvia. Paneeli hyödynsi edellä kuvattuja yhteyksiä, etenkin paikallista tapahtumakalenterilehteä The Skinny. Seuraavassa tapahtumassa paikallinen kirjailijoiden ryhmä Writers Bloc järjesti lukutilaisuuksia, joissa käytiin läpi genetiikkaa käsitteleviä novelleja. Tämän tapahtuman myötä julkistettiin seuraava hanke, Human Genre Project, jota työstin hankkeen toisen palkatun kirjailijan Pippa Goldsmithin kanssa.

Hankkeessa jäljiteltiin perinteisiä kromosomien ja geenien karttoja ja kerättiin joukko Foorumin teemoja käsitteleviä tekstejä vastaavanlaiseksi temaattiseksi kartaksi http: Sivulta löytyy jo yli 70 kirjoitusta.

Kenties kiintoisin kokeilu koko hankkeen aikana oli joukko avoimia keskustelutilaisuuksia, joissa pohdittiin luonnontieteiden, yhteiskuntatieteiden ja yhteiskunnan suhteita. Ensimmäisessä istunnossa The Laboratory of Dr. Latour tutkittiin tieteentekijöiden kuvia niin kirjallisuudessa kuin tieteentutkimuksessakin. Tilaisuudessa käytettiin hyväksi Writers Blocin kokemuksia, kun Andrew Wilson lausui teemaan sopivia tieteiskirjallisuuden otteita muun muassa Wellsin teoksesta The Island of Dr.

Tilaisuudessa päästiin keskustelemaan syvällisesti DNA: Kolmannessa tapaamisessa käsiteltiin runouden ja tieteen suhteita, ja se onnistuikin houkuttelemaan paikalle väkeä laajemmista kirjallisuuspiireistä ja synnyttämään erittäin eloisan keskustelun. Koko hankkeen onnistumisen tärkein syy on ollut epävirallisten ja virallisten kirjallisten instituutioiden hyödyntäminen.

Näin paikalle saatiin yleisöä, joka muuten ei olisi varmasti nähnyt Foorumin asiaa omakseen. Tällainen eristäyminen olisi kuitenkin ollut virhe. Kun geneettinen tutkimus ja bioteknologia muuttavat alati ymmärrystämme ihmisluonnosta ja ihmisen identiteetistä ja antavat valtioille ja kaupallisille tahoille yhä parempia mahdollisuuksia tutkia ja tuotteistaa elämämme uusia, yksityisimpiäkin, puolia, tarvitaan yhä enemmän kirjailijoiden ja taiteilijoiden kriittistä reflektiota näistä aiheista.

Samoin on tieteen tekijöiden nähtävä itsensä ja työnsä tässä reflektiossa. Ville Lähde      MacLeodin blogi: Muinaiskreikan krisis κρίσις merkitsee ratkaisua, tuomiota, valintaa ja erontekoa. Kreikkalaiset ovat viime viikkoina tuoneet muinaiskreikkalaiset merkityksensä kaduille ja toreille, ja vain kyynelkaasu on helpottanut valinnan vaikeutta ja ratkaisun rasittavuutta.

Ainakin ratkaisun ja valinnan merkityksissä kriisin luominen on yksinomaan vastuullista ja kohtuullista. Talouskriisin toinen aalto on todellisen murtautumista pörssien virtuaalitodellisuuteen — kriisi on totta. Ei liene yllättävää, että kriisin ja kritiikin kantaverbi on yksi ja sama krinein: Ja miten malttaisi olla muistuttamatta itseään, että Hippokrateen päivinä krisis tarkoitti muun ohella myös sairauden käännekohtaa.

Eduskunnan selväjärkisintä puhetta Kreikan tilanteesta on tullut kenties yllättävältä taholta. Kuten on tullut mainittua aikaisemminkin, niin romahdus on väistämätön. Me pitkitämme vain sitä ja pahennamme kuplaa. Kaikki on mennyt niiden nuottien mukaan, millä tästä saadaan mahdollisimman suuri tuho aikaiseksi. Irlannin kupla on mitä suuremmalti juuri puhkeamassa.

Maat yksitellen tulevat tippumaan tähän samaan kuoppaan, mihin jo moni maa on tippunut. Tässä annetaan viimeisiä tekohengityksiä. Jostain kautta se herätys on tultava, ja täälläkin on järkeviä puheita siitä, että vastuu pitäisi saada sinne pankeille siirrettyä, näille rahoittajille.

Miten on niin, että radikaali keskustalaisuus lyö kättelyssä laudalta vasemmistopuolueiden reaktiiviset ja populistiset kannanotot? Kenties tähän kysymykseen kätkeytyy ivallinen dialektiikka: Maanalaisia ääniä Kreikasta Occupied London http: Kokenut ulkomaantoimittaja Lindsay Hilson kirjoitti Kiinan odottamattomankin nopeasta noususta talousmahdiksi ja kansainvälisen diplomatian avaintekijäksi: Filosofis-aikalaisanalyyttinen jokapaikanhöylä, joka toimii professorina Sveitsin Leukissa keskuspaikkaansa pitävässä poikkitieteellisen tutkimuksen eurooppalaisessa yliopistossa, jatkoi aiheesta syystalvisella Helsingin-luennollaan ks.

Ennen kapitalismi näytti edellyttävän jonkinasteista vapautta ja kansanvaltaa, joille voi nyt herua tilaa jossain kohtaa kapitalismin äidyttyä, tai sitten ei. Žižek vannotti, että paraatiesimerkiksi kelpaavaa Kiinaa ei pidä erehtyä luulemaan jälleensyntyneeksi ikiaasialaiseksi despotismiksi.

Kapitalismi ylimalkaan on muuttunut tai muuttumassa kiinalaisen esimerkin mukaiseksi kansalaisten kannatusta tai suostumusta kyselemättömäksi harvainvallaksi. Kiina ei ole kapitalismin rujo vääristymä vaan rujo totuus myös kapitalismin söpöimmistä muunnelmista. Joku puhuisi historian viekkaudesta, ottivathan länsimaat luvun puolivälissä Kiinan väkisin osaksi maailmanmarkkinoita.

Tai oikeastaan varta vasten synnyttivät maailmanmarkkinat ensimmäistä kertaa globaalissa, teollisessa, pörssivetoisessa ja kansantaloustieteen tehostamassa merkityksessä. Johonkin määrään kaikki uskovat, että länsimaissa pääsivät vähitellen vallalle — vallankumouksitse — liberaalimmat kapitalismin muodot, kun taas Kiinan suuri markkina on pysynyt milloin minkäkin tyrannian otteessa. Sen tämänpäiväinen kapitalismi olisi vain jatkoa tarinalle, jossa vakiona pysyy enemmistön räikeää alamaisuutta ja kansalaistoiminnan esteellisyyttä uhkuva hallinta.

Kapitalismin historia kirjoittuu ylimalkaan eri lailla kiinalaisesta näkökulmasta. Mutta onko perää siinä, että Kiinan nyt kolkoimmin olennoiva ei-demokraattinen kapitalismi olisi valtaamassa koko pallon? Žižek oli sivunnut kysymystä myös LRB: Siirtäessään maataan kapitalismiin Kiinan johto käyttää kommunistipuolueperustaisen hallintonsa suomaa kovinta mahdollista valtiollista mahtia ja kääntää autoritäärisyyden myös taloudelliseksi voitoksi.

Ajat ovat karut liberaalille lepsuilulle. Tässä pohdiskelussaan Žižek liikkuu yllättävänkin lähellä poliittisen taloustieteen valtavirtaa, minkä pitäisi tyynnyttää niin hänen villeimpien mielleyhtymiensä epäilijöitä kuin hänen omintakeisuudestaan vakuuttuneita.

Žižek ei tietysti olisi Žižek, ellei hän olisi Helsingissäkin edennyt kuvaamaan myös Berlusconin Italiaa erityisen hedonistisen autoritäärisyyden tapauksena. Tai ruotinut samassa muiden muassa yhteisvarannon yksityistämisen, ideologiattomuuden ideologian, Lutherin anekauppakritiikin, reduktion keskeneräisyyteen sortuvan neurologisen reduktionismin ja buddhalaisen bullshit in teemoja.

Viimeistään luvulla kävi kirkkaasti ilmi vahvan valtion avainrooli tuloksenteon takeena. Näiden keskustelujen kaiut erottuvat vaimeina uudessa keskustelussa muotiteemaksi kohonneesta autoritäärikapitalismista. Mainitussa New Statesman in jutussa palautettiin mieliin, että sellainen poliittisen taloustieteen guru kuin USA: Bush oli ennustanut Kiinan joutuvan ennen pitkää seuraamaan Etelä-Korean esimerkkiä: Sillä on tavallisesti haluttu oikeuttaa kapitalismin suotuisat tai ainakin vähemmän tuomittavat muodot.

Yksi tunnetuimmista uuden autoritäärikapitalismin ja uus-etatismin teoreetikoista maailmalla on israelilainen professori Azar Gat. Paitsi Kiinaan myös arabimaihin liittämäänsä trendiä arvostellen hän puolustaa vastavoimana yhdysvaltalaista liberaalikapitalismia ks.

Autoritäärisestä kapitalismista uhkaa jälleen tulla länsimaisen omahyväisyyden tunnussana: Autoritäärisen kapitalismin kysymystä onkin vastustamatonta pohtia myös Israelin esimerkin valossa. Israel ei toki ole Kiinan tapaan yksipuoluejärjestelmä. Se toteuttaa parlamentarismia, osallistuu euroviisuihin ja tarjoaa hengellistä turismia.

Hyvinvointia ja elämänlaatua mittaavassa HDI-vertailussa Israel oli maailmassa sijaluvulla 27, siinä missä Kiina oli vasta planeetan Mutta heti kun mukaan lasketaan palestiinalaisalueet — samalla listalla Israelista erilleen laskettuna sijalla — ja Israelin palestiinalaispolitiikka, vertailu käy järjelliseksi.

Kumpikin maa pysyy uutisissa, koska ne ovat länsimaille sivuuttamattoman tärkeitä ja loputtoman ongelmallisia kumppaneita. Presidentti Mauno Koivisto totesi Tianenmenin verilöylyä tuoreeltaan ja peräti uhmakkaasti kommentoidakseen, että Suomi on tehnyt ja tulee tekemään kauppoja Kiinan kanssa. Israelia kyllä arvostellaan Euroopassa ja, toisin kuin Euroopassa usein luullaan, myös Yhdysvalloissa yleisesti, mutta vahvat Israel- lobby t eri maissa pitävät huolen kritiikin jäämisestä varjoon.

Asiallisemmin saatetaan Yonatan Mendelin tavoin selostaa, missä mielessä itsesensuuriin uskova Israel ei ole vapauden valtakunta http: Kuinka vain, Israeliin yhdistetään harvemmin vibrantin kansalaisyhteiskunnan piirteitä, useammin menestyvän talouden ja vahvan valtion synergia. Israel on Kiinan suurin kauppakumppani Aasiassa. Yhteistyö syveni jo luvulla, jolloin Israel myi Kiinalle miljardien arvosta aseita ja tiedusteluteknologiaa, vaikkeivät maat olleet solmineet edes diplomaattisuhteita http: Länsimaat suhtautuvatkin Kiinaan ja Israeliin kummallisen samalla tavalla.

Tehdään yhteistyötä vakuutellen, että eristäminen pahentaisi asioita. Alleviivataan huolestumista ja uskotellaan, että pienet muutokset parempaan juontuvat aina omista painostustoimista. Samaan aikaan Kiinan ja Israelin johtajat ja eliitit rationalisoivat toimiaan omien päämääriensä mukaan niin kauan kuin suinkin riittää etuja ulosmitattaviksi.

Jättitaloudeksi noussut Kiina pystyisi pelkästään Yhdysvaltain valtion joukkovelkakirjaomistuksillaan spekuloiden aiheuttamaan USA: New Yorkin pörssissä israelilaisia yrityksiä on yhdysvaltalaisten ja kanadalaisten yritysten jälkeen kolmanneksi eniten. Niin on Suomessakin, mistä muistuttaa sekin, että lähes jokaisessa taloudessa käytetään päivittäin kiinalaista elektroniikkaa ja israelilaisia elintarvikkeita. Professori Clive Jones, Leedsin yliopiston kansainvälisten suhteitten tutkimuslaitoksen johtaja, pureutuu keväisessä Asian Studies issa Israelin vasemmiston alennustilaan.

Kun maan presidenttinä on työväenpuolueen ex-puheenjohtaja Shimon Peres ja puolustusministerinä puolueen nykynokkamies Ehud Barak, vasemmiston voisi luulla porskuttavan. Peres kuitenkin sensaatiomaisesti erosi demareista ja tuli valituksi maan keulakuvaksi uuden, Israelin poliittiseen keskustaan sijoitetun Kadiman ehdokkaana. Barakin taas on yleisesti katsottu vieneen työväenpuolueen uuteen oikeistojohtoiseen hallitukseen lähinnä pelastaakseen oman poliittisen takalistonsa.

Ja Peresinkin loikkausta edelsi tappio puoluejohtajavaaleissa, minkä odotettiin koituvan niin ikään Barakin kohtaloksi, jos hän olisi jättäytynyt joukkoineen oppositioon. Kenraali Barakin osakkeita oikeiston silmissä paransi se, että hän toimi puolustusministerinä Israelin armeijan hyökätessä Gazaan tammikuussa Jonesin mukaan poliittinen voittaja on kuitenkin oikeistopuolue Likudin Benjamin Netanjahu. Kadiman pitämästä suurimman parlamenttipuolueen asemasta huolimatta Netanjahu nousi viime vuoden helmikuun vaalien jälkeen pääministeriksi.

Hän muodosti oikeistopopulistiseksi yleispuolueeksi kehittyneen Yisrael Beiteinun, uskonnollisen Shasin ja sosiaalidemokraattien kanssa jättienemmistöhallituksen, joka saattaa hyvinkin istua täyden vaalikauden, toisin kuin yksikään hallitus Israelissa neljännesvuosisataan. Vielä Libanonin-sodan aikana Israelissa nähtiin suurmielenosoituksia kovan linjan politiikkaa ja palestiinalaisten sortamista vastaan. Kun Israel surmasi yli 1  palestiinalaista Gazassa viime vuoden alussa menettäen itse parikymmentä sotilasta, kansalaisten vastalauseet jäivät vaisuiksi.

Samana vuonna työväenpuolue romahti vaaleissa, joissa muut vasemmistopuolueet, Meretz ja Hadash, säilyivät pieninä. Nyt maalla on kaikkien aikojen jyrkin ja palestiinalaisvastaisin hallitus, jossa Barak ei edusta uskottavaa vastavoimaa.

Kumma kyllä, Jones malttaa olla vertaamatta telavivilaisia demareita Tony Blairin tai Paavo Lipposen tapaan alistaa koko yhteiskunta ja maailma poliittiseen järjestelmään uudella tavalla sidottujen suuryhtiöiden eduille. Lipposen Nord Stream -konsulttiuden ja Suvi-Anne Siimeksen lääketeollisuusjohtajuuden kommentoiminen olisikin enemmän typerryttävyyksien itsestäänselvyyttä ja itsestäänselvyyksien typerryttävyyttä teroittavan Žižekin kuin kitsaasti assosioivan Jonesin heiniä.

Hän tyytyy huomauttamaan, että Israelin oikeistolaistumistrendin taustalla on ensinnäkin luvulta alkanut raju talouskasvu, jonka varjolla tiettyä säätelyä purettiin ja julkisia palveluja leikattiin myös työväenpuolueen voimin. Toiseksi sitä on jouduttanut miehitettyjen alueitten luvun alkupuoliskon kansannousu, jossa lasketaan kuolleen noin tuhat israelilaista ja noin 3 palestiinalaista.

Obamalta odotetaan liikaa Tel Avivin haukkojen kurittajana: Jones arvelee, että Iranin kuohunta saattaa lisätä USA: Poliittista keskustelua Israelissa perinteisesti säädellyt liberaalien ja etnonationalististen painotusten välinen eripura muuntui lopulta joksikin kolmanneksi: Jones tulkitsee Kadiman vaalivoitot ja merkeiksi liberaalin ja etatistisen tendenssin yhtymisestä: Koska Israelin itsenäisyysjulistus — perustuslakia ei ole — lupaa tasavertaisen kansalaisuuden kaikille sukupuoleen, rotuun tai uskontoon katsomatta, maasta halutaan pois ne arabit, jotka eivät vakuuta uskollisuuttaan valtiolle.

Netanjahu kyllä tunnusti retorisesti viime kesäkuussa palestiinalaisten oikeuden omaan valtioon, mutta hän lateli perään joukon edellytyksiä, jotka käytännössä käyvät vasten Israelin ja palestiinalaishallituksen Annapolisissa tekemää sopimusta kahden valtion mallista rauhanneuvottelujen ennakkoehtona.

Barak taas oli viime syksynä hyväksymässä uusia rakennushankkeita Länsirannan siirtokuntiin eli käytännössä sulauttamassa sosiaalidemokratiaa etnonationalistiseen oikeistoon. Liberaaliin oikeistoon hän oli sulauttanut sen jo tukemalla talouden täsmäderegulaatiota. Nähtäväksi jää, antaako työväenpuolue lopullisesti tukensa Länsirannan juutalaistamiselle, mitä sentään Meretz ja Hadesh vastustavat. Tällä hetkellä demareista on lähinnä täydentämään etnis-kansallisen yhtenäisyyden ideologiaa. Heihin keskittyvän Jonesin sanoin vasemmisto ei ehkä ole Israelissa täysin kuollut, mutta se on vähintäänkin kriittisessä tilassa.

Hän on erottanut yhdeksi maailmanlaajuiseksi ydintendenssiksi sen, miten II maailmansodan jälkeinen sosiaalidemokratian ja maltillisen konservatiivisuuden välinen jännite on purkautunut. Keskustaoikeisto—keskustavasemmisto-akseli on korvautunut uudella polariteetilla, jossa napoina ovat neutraalin teknokraattinen mutta kenties sosiaalisesti vasemmistolaisehko keskusta ja uusi oikeistopopulismi, joka pystyy yhdentämään itseensä mitä tahansa vanhoja vasemmistolaisia painotuksia työläisten oikeuksista alkaen.

Tuskin oli sattumaa, että Žižek työsti tätä seikkaa pitkään myös Helsingissä, kivenheiton päässä Vanhasen ja Kataisen työhuoneista.

Žižek ei kuitenkaan puhu Israelin poliittisten puolueitten välisistä jännitteistä eikä maan autoritäärisestä kapitalismista, vaan hän erittelee mieluummin joko juutalaisuuden ja juutalaisvastaisuuden historiallisia kiemuroita tai, kuten viime vuoden huhtikuussa Guardian issa, Israelin palestiinalaispolitiikkaa: Tästä pitäisi olla lyhyt matka autoritäärisen kapitalismin israelilaisen variantin analyysiin, mutta se vaatisi nykyeurooppalaisen katsannon sijaan ajallisesti ja avaruudellisesti toisenlaista otetta.

Mahdollisuus tähän voisi aueta Kiinan lisäksi eilis- ja tämänpäiväisen Turkin suunnalta. Žižek onkin luonnehtinut Turkkia avaimeksi itseydessään seonneen Euroopan ongelmaan: Kun puhutaan Israelin suhteista sitä lähellä oleviin maihin, tuodaan kernaasti esiin muita muslimivaltioita helpompina kumppaneina maltilliset naapurit Egypti ja Jordania.

Israelin tilannetta Aasian ja Euroopan välisenä maana, jolla on myös erityissuhde Yhdysvaltoihin, heijastelee kuitenkin etusijaisimmin ja ainoalaatuisimmin Turkki.

Mainitussa HDI-vertailussa Turkki on sijaluvulla 79, mutta valtavan miljoonaisen väestönsä ansiosta se muodostaa koko maailman taloustoimijoita kiehtovan markkina-alueen.

Joku ehkä huomasi pienen uutisen viime keväänä: Turkissa valmistui jo miljoonas Toyota, joista ehkä joka viides on myyty Eurooppaan esim. Malesialainen Proton taas perui aikeensa vallata Euroopan maantiet Turkkiin perustettavan kotteroliukuhihnan voimin, lama kun tuli väliin, mutta pelkkä sillanpääasema-aiekin kertoo Turkin vetovoimasta.